-3 °C

5 m/s (Länsi)

+19 cm

Suomen suurimman maatuulipuiston tuulivoimalat Kokkolan sataman kautta

Suomen suurimman maatuulipuiston tuulivoimalat Kokkolan sataman kautta

Lestijärvelle suuntautuu yli 1 000 erikoiskuljetusta

TIEDOTE 19.2.2024

Rakenteilla olevan Suomen suurimman maatuulipuiston tuulivoimalat kulkevat Kokkolan sataman kautta. Ensimmäinen tuulivoimalakomponentteja kuljettava alus on saapunut Kokkolan satamaan. Erikoiskuljetuksia Lestijärvellä sijaitsevaan tuulipuistoon kertyy yli 1 000 kuljetusten jatkuessa ensi vuodenvaihteeseen saakka.

– Olemme erittäin tyytyväisiä, että Kuljetusliike Ville Silvasti Oy ja Siemens Gamesa ovat luottaneet Kokkolan Satamaan satamalogistiikan palveluntuottajana tässä mittavassa hankkeessa. Huolellista valmistelua on tehty jo pitkään yhdessä Kuljetusliike Ville Silvastin, Siemens Gamesan ja Rauanheimon edustajien kanssa, kertoo Kokkolan Sataman toimitusjohtaja Torbjörn Witting.

Hänen mukaansa nyt käynnistyvä projektiliikenne on Kokkolan Satamalle ja muille satamatoimijoille uusi aluevaltaus, joka osaltaan kompensoi päättynyttä transitoliikennettä. Samalla se tarjoaa mahdollisuuden osoittaa potentiaalisille asiakkaille, että myös uusien suunnitteilla olevien tuulipuistojen tuulivoimalakuljetukset on mahdollista toteuttaa luotettavasti Kokkolan sataman kautta.

– Eri toimijoiden välisen saumattoman yhteistyön lisäksi Lestijärven tuulipuiston satamalogistiikka vaatii kaikkien niiden satsausten täysimääräistä hyödyntämistä, jotka Kokkolan Satama on tehnyt projektiliikennettä silmällä pitäen, Witting painottaa. Hän luettelee esimerkkeinä muun muassa Hopeakiven laiturin pidentämisen, nosturikapasiteetin kasvattamisen, sataman kenttäalueiden laajentamisen sekä satamasta suurteollisuusalueen ja kaupungin kautta ulosmenoteille johtavan erikoiskuljetusreitin kehittämisen.

Kuljetusliike Ville Silvasti Oy:n toimitusjohtaja Ville Silvasti kertoo, että kyseessä on hänen johtamansa yhtiön yksi merkittävimpiä projekteja kuluvana vuonna. Hänen mukaansa satamalogistiikkaa koskevat päätökset on tehty yhteistyössä asiakkaan kanssa.

– Päätökseen vaikuttivat erityisesti Kokkolan Sataman hyvät varastotilat, nosturikapasiteetti sekä etäisyys työmaasta. Jotta kaikki sujuu sovitusti, se edellyttää tiivistä yhteydenpitoa meidän ja Kokkolan Sataman välillä, kaiken projektiin liittyvän sovittamista muuhun laivaliikenteeseen sekä kaiken sen osaamisen ja kokemuksen hyödyntämistä, jota Kokkolan Satamalle on kertynyt tuulivoimalakomponenttien satamalogistiikasta, Ville Silvasti sanoo.

Torbjörn Witting,                                                           

toimitusjohtaja, Kokkolan Satama Oy            

puh. 040 511 9595      torbjorn.witting@portofkokkola.fi

G-4ZN8NKFKBQ